|
|
| Äänioikeusikärajan laskemista kunnallisvaaleissa selvitetään |
|
Oikeusministeriö on asettanut työryhmän selvittämään äänioikeusikärajan laskemista 16 vuoteen kunnallisvaaleissa. Työryhmä selvittää edellytykset kokeilla äänestysikärajan laskemista kunnallisvaaleissa. Selvitystä laadittaessa keskeisinä näkökulmina tulee olla nuorten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen ja demokratiakasvatuksen vahvistaminen.
Suomalaisten nuorten yhteiskunnallista osallistumista selvittävissä tutkimuksissa on havaittu, että vaikka nuoret osallistuvat edelleen aktiivisesti vapaaehtois- ja järjestötoimintaan, heidän kiinnostuksensa perinteisiä vaikuttamiskeinoja kohtaan on vähentynyt. Tämä näkyy muun muassa vähäisenä äänestysaktiivisuutena ja puolueosallistumisena.
Keinoja nuorten äänestysaktiivisuuden vahvistamiseen on pohdittu varsin paljon. Yhtenä mahdollisuutena on tuotu esiin äänestysikärajan laskeminen. Nuorten äänestysprosentti jää tällä hetkellä Suomessa noin 10-15 prosenttiyksikköä muita ikäryhmiä alhaisemmaksi. Tilastot viittaavat kuitenkin siihen, että ensikertalaiset eli pääasiassa 18-vuotiaat äänestävät 19-24-vuotiaita ahkerammin. Toisaalta tiedetään, että muutamissa ensimmäisissä vaaleissa omaksuttu äänestämättömyys jää tavallisesti pysyväksi.
Euroopan neuvosto on antamassaan kansalaisten osallistumista koskevassa suosituksessa kehottanut kokeilemaan äänioikeus- ja vaalikelpoisuusikärajan alentamista. Itävalta on tällä hetkellä ainoa EU-maa, jossa äänestysikäraja on 16 vuotta kaikissa vaaleissa. Norja aikoo kokeilla äänestysikärajan laskemista ensi vuonna pidettävissä kunnallisvaaleissa.
|
| Oikeusministeriö |
|
|
|